- Uutiset ja tiedotteet
- Kuvat
- Logot
- Videot
- Mediakeskus
- Tiedotustilaisuudet viestimille
- Taustamateriaalia viestimille
- Finalistien kotipaikkakunnat ja opettajien yhteystiedot
- Taitaja2012-lehti
- Viestiseinä
- MM-kilpailijoiden haastatteluja
- Tunnusbiisi "Suuntaan tulevaan"
- Taitaja2012-kuvasarja
- Elämäsi paras valinta -kuvablogi
- Uutiskirjeet
Tiedote: Nuoret näyttävät ammatillisen osaamisensa Taitaja-suurtapahtumassa
Finaaliin päässeet nuoret ovat jo nyt oman alansa huippuosaajia. Heillä on edessään vielä parin kuukauden jännittävä jakso, jonka aikana hiotaan finaalissa tarvittavia taitoja. Finalistit saavat tietää osan tehtävästä jo etukäteen, joten he voivat vielä viilata taitojaan.
- Mitään ammattimaista valmentautumista ei Taitajaan kuitenkaan tarvita, vaan finaalistehtävästä pitää pystyä suoriutumaan koulussa saatujen oppien pohjalta. Tasokas suomalainen ammattiopetus antaa tähän hyvän pohjan, toteaa Taitaja-kilpailun kehittämisestä vastaava Pekka Matikainen.
Tänä vuonna Taitaja-kilpailussa on uusina lajeina muun muassa eläintenhoitaja, artesaani ja metsuri/metsäpalvelujen tuottaja. Kilpailu pidetään Jyväskylässä 24.-26.4.
Liitteenä olevasta finalistiluettelosta käyvät ilmi kilpailijoiden oppilaitokset ja kotipaikkakunnat sekä heidän opettajiensa yhteystiedot. Kysy kiinnostavan kilpailijan opettajalta mahdollisuutta päästä seuraamaan kilpailijan harjoittelua tai haastattelemaan näitä tulevaisuuden ammattiosaajia.
Liite: finalistit (xls)
Lisätietoja:
Kilpailunjohtaja Esko Junttila, Taitaja2012-tapahtuma, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5603.
Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen, Skills Finland ry, puh. 050 532 2765
-------------
Taitaja2012 on suurin koulutusalan vuosittainen tapahtuma Suomessa. Jyväskylään odotetaan 30 000 kävijää. Ammattitaidon SM-kilpailussa oman alansa suomenmestaruudesta kilpailee 400 nuorta 42 alalta. Tapahtuman yhteydessä järjestetään erityistä tukea tarvitsevien TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailut sekä Taitaja9-kilpailu, jossa sata peruskoulun yhdeksäsluokkalaista kilpailee kädentaidoissa.
Taitaja2012 Jyväskylä -tapahtuman järjestää Jyväskylän koulutuskuntayhtymä yhteistyössä Keski-Suomen elinkeinoelämän ja oppilaitosten kanssa. Taitajan taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Skills Finlandin tiedote 21.2.2012








